Yleisurheilun aloittaminen aikuisiällä

Vain viime vuosisadan lopulla ei voitu edes kuvitella tämänpäiväisestä tilanteesta, jolloin yleisurheilun voi aloittaa melkein milloin vain. Ennen sitä harrastettiin vain lapsena ja parhaimmat jatkoivat lajia aina aikuisikään asti. Tänä päivänä monien suurkaupunkien yleisurheiluseurat järjestävät aikuisille tarkoitettuja yleisurheilun alkeiskursseja – eikä niihin ilmoittautuminen vaadi edes aikaisempaa lajikokemusta. Suomen monet yleisurheilukentät ovat myös avoimia kaikille heille, jotka haluavat harjoitella itsenäisesti tai henkilökohtaisen valmentajan kanssa. Nykyään ikä ei ole este, vaan aloittaminen vaatii ainoastaan rohkeutta ja oikeanlaista motivaatiota.

Harrastusmahdollisuuksien kasvaessa aikuisten yleisurheiluharrastuksen suosiokin on noussut merkittävästi. Monille seuroille aikuisurheilija tarkoittaa yli 20-vuotiasta, mutta harrastuksen pariin on hakeutunut jopa yli 70 vuoden ikäisiä innokkaita yleisurheiluintoilijoita. Monelle keski-ikä on kuitenkin parhainta aikaa aloittaa uusi harrastus, sillä siinä iässä lapset on jo tehty ja kasvatettu ja oma työura on suurella todennäköisyydellä vakaalla pohjalla. Se antaa turvaa ajatella uudestaan itseään ja omia mielihalujaan. Monelle koulun liikuntatunneilla harjoiteltu yleisurheilu on voinut jäädä mieleen, ja laji halutaan aloittaa uudestaan.

Miksi yleisurheilu on hyvä harrastus myös aikuisille?

Yleisurheilu on erittäin monipuolinen harrastus, joka kehittää monta tärkeää kehon osa-aluetta. Siinä paranee notkeus, lihasvoima ja koordinaatiokyky. Lajien erilaisuuksien takia se on myös kiinnostavaa ja motivoivaa. Yleisurheiluharrastuksella voi myös tukea muiden lajien harjoittelua. Aloittelevalle urheilijalle on tärkeää, että alusta asti pitää mahdollisimman monta lajia mukana harrastuksessa. Sen sijaan yhteen lajiin erikoistuminen liian aikaisin ei välttämättä mahdollista enää lajimuutosta myöhemmässä iässä, jolloin taidot voivat olla paremmat jossain toisessa yleisurheilulajissa.

Yhtä lailla nuorena rakastetussa lajissa ei välttämättä ole enää yhtä hyvä vanhana, jolloin laajan lajiportfolion avulla voidaan löytää itselleen huomattavasti parempi vaihtoehto. Juuri monipuolisuus pitää yllä minkä tahansa harrastuksen vaatimaa kipinää ja harjoittelun ilon. Monessa lajissa kehittyminen yhtä aikaa tarjoaa suurempaa mielihyvää.

Yleisurheilussa on aina kaksi puolta: harjoittelu- ja kilpapuoli. Kilpailut ovat iso osa yleisurheilua, mutta lajia voi myös harrastaa pelkäksi omaksi ilokseen. Aikuisille järjestetään omia aikuissarjoja, joissa harrastelijat voivat testata taitojaan samanhenkisten urheilijoiden keskuudessa.

Aikuisten yleisurheilukoulut

Suomen aikuisurheiluliitto (SAUL) pyrkii voimakkaasti kehittämään aikuisten yleisurheiluharrastusta. Toiminnallaan liitto tavoittelee sitä, että mahdollisimman monessa kaupungissa ja monella seuralla olisi tarjolla aikuisille suunnattu yleisurheilukoulu. Liitto tarjoaa seuroille valmiin paketin, jolla aikuistoiminnan saa helposti käyntiin. Kouluissa harrastajat siirtyvät omaan tahtiin harrasteryhmiin ja jotkut kilpatoimintaan. Liiton mukaan tärkeintä aikuisten yleisurheilukouluissa on mahdollisimman matala kynnys osallistumiseen ja hakuun. Ryhmiin voi tulla kaikenlaisia harrastajia, joilla osalla voi olla jo hyvä yleisurheilutausta, ja osa voi aloittaa tyhjän päältä.

Koulujen aloitusikä voi olla kolmikymppisistä jopa 80-vuotiaisiin asti. Jotkut seurat ovat järjestäneet yhtä aikaa yleisurheilukouluja lapsille ja aikuisille, jolloin koko perhe voi harrastaa yhdessä. Monilla seuroilla on aikuistoimintaa, mutta edelläkävijöinä pidetään Jyväskylän Kenttäurheilijoiden ja Helsingin Kisaveikkojen aikuiskouluja. Jyväskyläläiset ovat jakaneet koulutuksen osiin – juoksuihin, hyppyihin ja heittoihin – joista harrastelija voi 60 euron kuukausimaksulla valita niin paljon tai vähän kertoja kuin haluaa. Kisaveikkojen yleisurheilukoulun lisäksi suursuosioon on noussut erillinen pikajuoksuryhmä, jonka ryhmäkoot ovat koko ajan maksimissaan.

Unelmien liikuntapäivät

Joka vuosi toukokuun 10. päivä järjestetään kansallinen Unelmien liikuntapäivä. Kyseessä on kaikenlaisen liikkumisen pop up -päivä, johon kuka tahansa voi osallistua. Liikuntapäivänä työpaikan tiimi, seurat, järjestöt, perheet tai taloyhtiöt voivat kerätä kokoon porukan ja järjestää yhdessä jonkinlaisen liikuntatapahtuman. Monet yleisurheiluseurat järjestävät tuona päivänä matalan kynnyksen kokeilupäiviä, jolloin lapset, nuoret ja aikuiset voivat tulla kokeilemaan ilmaiseksi erilaisia yleisurheilulajeja ja ehkä löytää kipinän harrastuksen aloittamiseen. Päivän pääidea on yhteinen tekeminen ja urheilun ilo.

Unelmien liikuntapäivänä aikuiset voivat kokeilla jo kouluajoilta tuttuja lajeja, kuten pikajuoksua ja pituushyppyä. Valittavana on myös sellaisia lajeja, joita harvemmin pääsee ilmaiseksi kokeilemaan, kuten moukarinheittoa, seiväshyppyä ja aitajuoksua. Ohjatun toiminnan kautta lajeihin saa oikeanlaisen ja turvallisen ensikosketuksen, eikä aikaisempaa tietoutta tai kokemusta tarvita. Päivän päättyessä saa myös tietoa erilaisista yleisurheilukouluista ja jopa mahdollisuuden ilmoittautua niille. Tietoa lähimmistä yleisurheilutapahtumista, niiden sisällöstä ja tapahtuman tarkan sijainnin löytää Unelmien liikuntapäivän omilta nettisivuilta.

Liikuntaneuvonta auttaa löytämään oikean lajin

Kaupunkien tarjoamat liikuntaneuvonnat palvelevat kaikenikäisiä, jotka haluavat löytää itselleen sopivan harrastuksen. Pelkän ohjauksen sijaan neuvonnasta saa kokonaisvaltaisempaa opastusta kohti terveellisempiä elämäntapoja ja siihen, miten urheilun pystyy ottamaan helposti mukaan arkeen. Samalla neuvonnan ammattimaiset asiantuntijat auttavat oikeanlaisen ruokavalion rakentamisessa ja sen linkittämisessä liikuntaan etenkin silloin, jos avunhakija tuntee tarvitsevansa apua ylipainonsa tai korkean verenpaineen kanssa. Senioreille on tarjolla ohjausta yleiskuntoa kohottavaan liikuntaan. Neuvontaan pitää varata aika internetistä tai soittamalla oman kaupungin toimipisteeseen.

Yhteenveto

Aikuisiässä aloitettu yleisurheiluharrastus ei ole enää outo käsite, niin kuin se oli muutama vuosikymmen sitten. Tänä päivänä monet suurissa kaupungeissa toimivat yleisurheiluseurat tarjoavat aikuisten yleisurheilukouluja, johon voi osallistua kuka vain – ilman aikaisempaa kokemusta. Kursseilla ei ole myöskään ikärajaa, joten lajin aloittaminen onnistuu jopa eläkeiässä, jos se vain kiinnostaa.

Yleisurheilua voi käydä kokeilemassa ilmaiseksi esimerkiksi 10. toukokuuta järjestettävänä Unelmien liikuntapäivänä, jolloin monet yleisurheiluseurat järjestävät kokeilutapahtuman. Aikuisena aloitetusta yleisurheiluharrastuksesta voi kehittyä myös aktiivinen kilpaura.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *